Pääsiäiseen kuuluvaa Kristuksen kärsimyshistoriaa ja Vapahtajamme ylösnousemuksen ilosanomaa julistettiin myös Brisbanen room. kat. katedraalissa arkkipiispan johdolla. Temppeli oli ääriään myöten täynnä nuoria ja vanhoja, lapsiperheitä ja ulkomaalaisiakin. Viereeni sattui kaksi eteläkorealaista soreaa tyttölasta, jotka kertoivat olevansa tulossa lähiaikoina Suomeen kieltä oppimaan. Melkoinen yhteensattuma, vai mitä?
Viimeisenä vierailupäivänä päästiin katselemaan Brisbanea ilmasta käsin. 6-paikkaisessa 2-moottorisessa lentokoneessa oli kapteenin lisäksi 5 naista, tiimimme lisäksi Aspleyn RK:n contact person ja AG Tracey. Huonommalla 1-moottorisella C 182:lla oli sitten kyydissä vanhan kipparin lisäksi Traceyn boyfriend Paul ja allekirjoittanut. Kuvasta päätellen tyttärillä on ollut hyvä reissu.
Huomen aamulla lähdetään sitten lopultakin lentokentälle kotimatkaa varten. Tiistai-iltana puoli kymmenen maissa ollaan Oulussa, jos kaikki menee kohdilleen suunnitellusti.
Last day in Brisbane. Easter Mess in Cathedral first, together with Michael Daubney, my host. In the afternoon a memorable flying from Redcliffe via Bribie Island and Moreton Island through Brisbane center made girls smile with delight, as you cas see.
Thank you, Tracey and Paul, and others, for your generous help and patience through the time we enjoyed Aspley club's hospitality. Thanks Barbi and Michael for your warm friendliness. And wellcome to Finland to enjoy Aurora Borealis next January!
Farewell, Australia !!
Farewell, Rotary District D9600 !
Farewell Friends !
0 kommenttia:
Lähetä kommentti